Hieman kuulumisia

Tässä onkin jo vierähtänyt tovi edellisistä päivityksistä. Kaikenlaista on ehtinyt tapahtua, olen muun muassa myynyt pari allasta pois ja vielä olisi ihana räkkini myytävänä.

Kaloistakin olen osasta luopunut olosuhteiden pakosta. Kaikesta ja kaikista en kuitenkaan luovu. Täytyy vaan sovitella altaat niin, että keuhkotkin niiden määrän kestävät.

Tässä muuten yksi ihan pikkuinen muutos. Nikolai on nykyisin lähes täysin sininen, butterfly-kuviosta on vain aavistukset jäljellä.

Tämä on talon uusi vanha uros. Rimpsu  oli tullessaan ihan pieni ja vaatimaton, mutta nyt on rimpsuja pyrstössä vaikka muille jakaa.

Pulttikin on muuttunut kovasti. Sille iski pyrstöön joku kumma syöpyminen, joka vei kolme neljäsosaa pyrstöstä. Muille eville ei tapahtunut mitään. Mitkään lääkkeet eivät auttaneet, mutta reipas suolakylpy kyllä onneksi auttoi. Pyrstö ei varmaankaan enää entisiin mittoihinsa kasva, mutta on sentään jo paljon parempi kuin se syöpynyt nysä. Mutta kuten näkyy, väri on kaunis pyrstön pituudesta huolimatta.

Muuten tuli tehtyä pieniä uudelleenjärjestelyjä. Rasborat ja ravut ovat nyt paljon kätevämmin katselukorkeudella. Jopa koirat seuraavat näiden hehkurasboroiden singahtelua kiinnostuneena. Niinpä lasissa onkin aina välillä kuononjälkiä.

Huh hellettä!

Helteet alkoivat sitten. Valitettavasti se täällä näkyi heti, kaikki pienet rapuseni eivät sitä kestäneet. :-( Pudottelin vedenpintojakin vähän alemmas, että saan paremman kierron ja hapetuksen järjestettyä.

Nikolai  on taas kotona. Se on kyllä semmoinen silmänilo! Toivottavasti saisin sen itse lisääntymään, täytyy kokeilla tuolla isommassa karanteenialtaassa kohta, kun saan sen ensin tyhjäksi.

Sukarapujuttuja

Kuten aikaisemmin kerroin, sukaravut veivät täysin mennessään, ja vieläpä ihan ilman varoitusta.  Meillehän ei siis pitänyt tulla minkäänlaisia äyriäisiä, ei yhden yhtäkään. Mutta kun ostin ensimmäisenä pystyyn laittamani altaan, sen mukana tuli hiekkaa, suodatin, pari kasvia ja jokunen maatiaissukarapu. Nepä osoittautuivatkin mielenkiintoisiksi veijareiksi. Yllättäen niiden seuraaminen olikin välillä kiinnostavampaa kuin kauan suunnittelemieni kalojen katselu. Niinpä niitä tuli vaivihkaa lisää, ja lisää, ja lisää... Niitä ihailleet ja kummastelleet ystävät ja tuttavat ovat nimitelleet niitä vähän kaikeksi ötököistä heinäsirkkoihin sekä eläviksi lasinsiruiksi värillisestä lasista.

Tällä hetkellä talosta löytyy ainakin maatiaisia, helmisukarapuja, kirsikkasukarapuja, punavalkoisia tulisukarapuja, mustavalkoisia tulisukarapuja sekä ehdottomia lemppareitani sinisiä tiikerisukarapuja. Sen verran muuten täytyy sanoa, että ei pidä aliarvioida niitä maatiaisiakaan. Niissä on suuri värikirjo ja erittäin kauniita yksilöitä myös.

Maatiasisukarapu ruokailee.

Kaunis sinipilkkuinen maatiainen.

Vaaleansininen helmisukarapu.

Kirsikkasukarapuja

Kuten näkyy, kirsikoissa voi olla suuriakin värieroja.

Siinä sitä silmiä riittää, hämmästyin kun huomasin niiden olevan sinisiä.

Kirsikkasukarapu on liftannut kulmamonnisen kyytiin.

Punavalkoinen tulisukarapu.

"Älä kuule mulle ala, tää on mun kivi!"

Tulisuka kurkistelee.

Sininen tiikerisukarapu.



Sinisiä tiikerisukarapuja.



Uusia altaita ja asukkaita

Taloon on saapunut lisää altaita ja asukkaita. Taistelukalojen lisäksi hullaannuin erilaisiin sukarapuihin. Ravuilla on yksityisessä käytössään tällä hetkellä kolme allasta, lajeittain omia risteytymisen estämiseksi. Epämääräisen värisiä ja taustaisia maatiaisia on jo ihan riittävästi kaikkialla, vaikka niidenkin joukossa on erittäin kauniin värisiä yksilöitä.

Kuvia yritän saada mahdollisimman pian. Tai kuviahan on, pitäisi vielä vain saada ne pienennettyä nettiin sopiviksi.