Lasimonneista kuultomonneiksi

Mysteerilasimonnit ovat nyt (sillä varmuudella mihin minä pystyn) todettu lajiksi Parailia pellucida, joka on kulkenut suomeksi kahdella nimellä, niilinlasimonni sekä huomattavasti oikeammalla nimellä eli niilinkuultomonni. Nämä kun eivät oikeiden lasimonnien tapaan edes kuulu heimoon Siluridae vaan heimoon Schilbeidae. Tämän puolesta todistavat ne kuuluisat kahdeksan viiksikarvaa. Edellisellä kerralla kirjoitin vain kuudesta, mutta siihen on olemassa syykin. Kalojen kotiutuessa ja rauhoittuessa uintinopeus hidastuu ja "antennit" napsautetaan esiin. Viiksien laskeminen onnistuu nyt paremmin. Mieleen tulee rikkinäinen sateenvarjo, jonka perässä ui kala.

Olen tässä talven mittaan pohtinut monellako muulla onnettomalla näitä kaloja on lasimonneina, sillä omanikin ovat liikkeestä peräisin. Heille lajimääritystä teki myös itseäni pätevämpi asiantuntija, mutta silti niitä vielä viikko sittenkin myytiin väärällä nimellä. Mutta eipä ollut ainoa kala väärän nimen alla. Yhtä lempimonnisistani myytiin kolmessa eri laatikossa kahdella eri nimellä, ja sain nuoremmalta myyjältä jotain ihme jänkkäystä ettei kalaa määritetä ulkonäön vaan alkuperän perusteella. Miten tähän nyt sitten kukakin suhtautuu...

Kuultomonnit ovat pikkuhiljaa asettuneet, mutta ovat kyllä vähän turhan haasteellisia kaloja. Allasta on peitelty pyyhkeellä kahdeksi viikoksi, syöttämiset tehty valojen sammuttua, kaloja laskettu taskulampulla keskellä yötä, jne. Mutta kauniita ovat, ja nyt kotiuduttuaan syövät päivälläkin ja ovat valmiita uimaan ruuan perässä - mutta vain jos vieraita ei ole paikalla.

Tässä pari taidonnäytettä naamioitumisen saralta, ajalta ennen kotiutumista. Hirvittää jo etukäteen edessä oleva akvaarion uudelleensisustus, kuinka mahtaa käydä, alkaako kotiuttaminen uudelleen alusta.

Parailia pellucida, niilinkuultomonni, piiloutuu kasvien sekaan.

Parailia pellucida, niilinkuultomonni pysyttelee paikoillaan ettei huomattaisi.